Juoksijan vaivat osa 2 – proksimaalinen hamstringin tendinopatia

Takaisin blogeihin

heinäkuu 2023

3 minuuttia

Pari viikkoa sitten kirjoitin tekstin tyypillisesti juoksijoita häiritsevästä vaivasta nimeltään akillestendinopatia. Näin kevään kunniaksi jatketaan juoksuteemalla, mutta nyt siirrytään nilkasta ylöspäin takareiteen. Tämän kertaisen kirjoituksen aihe on proksimaalinen hamstringin tendinopatia (PHT).

PHT on jänteeseen liittyvä kiputila, jossa usein tuntuu syvällä ja paikantuu suhteellisen pienelle alueelle istuinluun kyhmyn seudulle. Istuinluun kyhmy on se kovalta tuntuva luinen maamerkki, jonka voi helposti löytää itseltään laittamalla sormen pakaran alareunaan pakarapoimun kohdalle. Takareiden lihakset (hamstring) kiinnittyvät tähän em. luiseen maamerkkiin, ja PHT:ssa ongelma on nimenomaan hamstringien jänteen kiinnityskohdassa istuinluun kyhmyn seudulla.

PHT:ssa kipu provosoituu usein aktiviteeteissä, joissa vaaditaan lonkan syvää koukistumista. Niinpä kipua tuntuu usein istuessa, kyykkyyn mennessä tai esim. juostessa – varsinkin ylämäkijuoksu on monesti kivuliasta. Kipu saattaa tulla myös vasta harjoituksen jälkeen. Myös PHT:en, kuten akillestendinopatiaan, liitetään ns. warm up-efekti, jossa kipua saattaa tulla harjoituksen aluksi, jonka jälkeen kipu väistyy ja palaa taas kohti harjoituksen loppua tai sen jälkeen. Jäykkyyden tunnetta voi myös tuntua aamuisin tai liikkelle lähtiessä paikallaanolon jälkeen. PHT:sta kärsivä ihminen harvemmin tuntee kipua aktiviteeteissä joihin ei sisälly energian varastointia tai kompressiota, niinpä esim. seisominen, kävely tai makaaminen on useimmiten kivutonta.

PHT, niinkuin akillestendinopatia, on ennenkaikkea rasitukseen ja kuormituksen liialliseen nousuun liittyvä vaiva, vaikka joissain tapauksissa myös jänteen riittämätön käyttö voi olla riskitekijä. Etenkin esim. sprinttien, askelkyykkyjen, aitojen tai ylämäkijuoksun liian nopea lisääminen harjoitteluun voi edesauttaa vaivan syntymistä. Eli jälleen kerran maltti on valttia kuormituksen lisäämisen suhteen. Vaivaa kartoittaessa terapeutti määrittää myös koko kineettisen ketjun toiminnan, jolla selvitetään mahdolliset vaivan syntyyn liittyvät tekijät. Myös liiallinen staattinen venyttely saattaa olla vaivan aiheuttajana, niinpä ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, että esim. joogan tai pilateksen harrastajat voivat kärsiä PHT:sta. Joillain ihmisillä pelkkä istumisen aiheuttava kompressio voi johtaa PHT:n syntyyn. Mahdollisiin riskitekijöihin luokitellaan myös systeemiset tekijät.

Alkuvaiheessa PHT:n hoidossa keskitytään kivun lievittämiseen, näin ollen kuormituksen määrän modifiointi on usein alussa tärkeää. Ensisijaisena hoitona PHT:ssa on akillestendinopatian tapaan terapeutin ohjaama, asiakkaan itse suorittama terapeuttinen harjoittelu joka suunnataan koko kineettiseen ketjuun. Hoidossa voidaan käyttää lisänä passiivisia hoitomenetelmiä kuten hierontaa, mutta nämä eivät saa muodostaa hoidon päälinjausta, sillä ennenkaikkea kuntoutuksen tarkoituksena on vahvistaa kudosten kapasiteettia kestää kuormitusta. Myös psykososiaaliset tekijät on hyvä ottaa huomioon, kuten asiakkaan omat ajatukset kivun syistä ja sen haitallisuudesta. Itsepintaisissa tapauksissa joissa konservatiivisella kuntoutuksella ei saada toivottua tulosta, on syytä miettiä kirurgisen toimenpiteen mahdollisuutta.

Lähteet

Goom T, Malliaras P, Reiman M, Purdam C. 2016. Proximal hamstring tendinopathy: clinical aspects of assesment and management. Journal of Orthopaedic and Sports Physical Therapy.

Lempäinen L, Johansson K, Banke IJ, et al. 2015. Expert opinion: diagnosis and treatment of proximal hamstring tendinopathy. Muscles, Ligaments and Tendons Journal.